sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Luontaistuotteiden ihmemaa

Monet ystävistäni ovat kertoneet piristyneensä kirkasvalolampun avulla. Kirkasvalolamppu kuulemma tekee aamulla heräämisestä paljon aikaisempaa miellyttävämpää, kun unet eivät keskeydy herätyskellon soimiseen.

Itse olen viime aikoina perehtynyt luontaistuotteisiin ja erilaisiin superfoodeihin. Monet luontaistuotteet ovat oikeastaan kuivattuja superfoodeja, ja sisältävät siten tiiviissä muodossa ihmisen tarvitsemia vitamiineja ja hivenaineita.

Itse en ole vielä ottanut superfoodeja säännölliseksi osaksi ruokavaliotani. Monivitamiini ja hedelmät ovat toistaiseksi riittäneet minulle. Kuitenkin ajatus superruuasta houkuttelee: kun on kerran syötävä, niin miksi en voisi sitten sekä nauttia ruuasta että valita hyvinvointini kannalta parhaita mahdollisia ruokia?

Vai riittäisikö se, että vähennän ruokavaliostani epäterveellisiä kovia eläinrasvoja ja lisäisin hedelmien ja kalan osuutta ruokavaliossani?

perjantai 28. lokakuuta 2011

Työviikko takana - edessä kirjamessut

Työviikko on takana, mikä tuntuu vähintäänkin hyvältä. Tosin olen vielä menossa töiden jälkeen lasilliselle työkavereiden kanssa - yksi kavereista on nimittäin viimeistä viikkoa meillä töissä.

Viikonlopun ohjelmassa minulla ei ole mitään erityistä. Tarkoitus olisi kuitenkin mennä huomenna tai ylihuomenna kirjamessuille, jossa todennäköisesti sorrun taas tänäkin vuonna ostamaan muutaman kirjan liikaa.


Taisin vuosi sitten käydä ensimmäistä kertaa kirjamessuilla Messukeskuksessa. Vasta silloin oivalsin kuinka paljon Suomessa oikein julkaistaankaan kirjoja -- vielä kun ihmiset ostaisivat niitä!

torstai 27. lokakuuta 2011

Julkisuuden valokeilan ulkopuolella on hyvä blogata

Toisinaan kadehdin netin suosikkibloggaajia - heidän suosiotaan, ihailjoitaan ja heidän menestystään bloggaajana. Tunne on aika ristiriitainen, koska en ainakaan nyt ole valmis pistämään itseäni, kasvojani ja vartaloani samalla tavalla valokeilaan kuin esimerkiksi Indiedaysin suositut tytöt.

Tämä blogimaailman laidalla kirjoittaminen taitaa siis sopia kuitenkin minulle aika hyvin. Luulen että menee vielä pitkään ennenkuin tulette näkemään kasvoistani ensimmäistäkään kuvaa - sitä ei kenties tapahdu koskaan. Silti minäkin iloitsen kauniista väreistä, vaatteista ja muodista aivan suositumpien tyttöjen tavoin. Mutta kuinka osaisin tuoda sen esille, niin että muutkin ymmärtäisivät minua?



Päiväni menevät tällä hetkellä töissä. Minulta on vielä laskentatoimen opinnot loppusilausta vaille valmiita, mutta työelämä on jo napannut minut mukaansa. Yritän kuitenkin seuraavan vuoden kuluessa selviyty kunnialla ulos myös kauppakorkeakoulusta. Siinä sitä puuhaa riittääkin!

tiistai 25. lokakuuta 2011

Uusi lehti päiväkirjassani

Nyt kun syksy on jo edennyt pitkälle, ajattelin kääntää uuden lehden päiväkirjassani. Tämä on uusi alku - edessäni ovat uudet haasteet, ajatukset, toiveet ja unelmat.

Tänä kesänä lomani jäi kovin lyhyeksi. Opintokiireet veivät voimani talvella, ja kesätyö täytti kesän lämpimät päivät. Lepääminen jäi liian vähille, sen vuoksi nyt tarvitsen elämään uudenlaista piristystä.

Toivottavasti päiväkirjan avaaminen auttaa siinä.

Tulethan takaisin!